Koronaohjeet Repovuorella

Pohjois-Savon alueella olemme koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Taatakseni kaikille tallilla kävijöille mahdollisimman pienen tartuntariskin toimimme tallilla seuraavasti:

  • Ethän tule tallille kipeänä, altistuneena tai asuessasi altistuneen kanssa samassa taloudessa. Aikoja voimme siirtää veloituksetta.
  • Tallille tullessa ohjaan sinua aluksi käyttämään käsidesiä. Pienten lasten kohdalla riittää, kun heillä on hanskat kädessä.
  • Hevoset hoidetaan ja varustetaan aina ulkona. Vältetään tallissa oloa ja turhaa tavaroihin koskettelua.
  • Laitan tallin eteen harjat, jotka ovat sillä kertaa käytössä, elä vie harjoja talliin, vaan jätä ne ulos. Desinfioin harjat käynnin jälkeen.
  • Laitan myös hevosen varusteet valmiiksi niin, ettei tule turhaa koskettelua muihin varusteisiin. Ohjaan sinua jättämään myös suitset ja satulan erilleen muista varusteista. Suihkuttelen desinfiointiainetta niihinkin, varsinkin satulavyö ja soljet, joihin kosketaan. Olen itse aina mukana varustamassa hevosta ja ohjaamassa sinua.
  • Mikäli lainaat tallista kypärää ja turvaliiviä, jätä ne käytön jälkeen ulos tallin eteen, desinfioin nekin.
  • Taukotilan ovenkahvat ja vessa pyyhitään päivittäin, huolehdithan kuitenkin sielläkin riittävästä käsihygieniasta. Pöydällä on käsidesiä ja kasvomaskeja tarjolla.
  • Käytän itse maskia lähikontakteissa, kuten yhdessä hevosta hoidettaessa. Ratsastustuntien aikana ja maastoretkillä, joissa en ole välittömässä läheisyydessä asiakkaaseen, en käytä maskia.
  • Huolehditaan turvaväleistä.

Lähes kaikki käyntiajat ovat meillä yksilökäyntejä. Tällöin tallilla ei ole muita kuin minä ja hevoset sekä tarvittaessa avustaja. Ratsastustunnit tapahtuvat yksilöaikoina, eri seurueesta/taloudesta tulevia en sekoita. Poikkeuksena kerhot ja leirit, jotka tapahtuvat 2-6 hengen ryhmissä. (Tulevien kerhojen alkamisaikaa saatamme joutua koronan vuoksi myöhästyttämään keväämmälle.) Tallin pihassa saatat törmätä aiempaan tai sinun jälkeesi tulevaan asiakkaaseen, muistetaan silloin turvaväleistä ja odotellaan rauhassa, jotta edellinen asiakas lähtee kotimatkalle.

Pyritään pitämään Repovuori mahdollisimman pitkään koronavapaana alueena, jotta me kaikki pääsisimme täällä hengähtämään ja viettämään unohtumattomia hetkiä.